X file voimistuu päivä päivältä. X ui nyt 2 x 10 min, kun alussa uitiin vain 1 x 1.5 min.
Ei olla vielä päätetty milloin kokeillaan radalla, takapakkeja ei ole tullut ! Kaviot pidetään lyhyenä, että paino jakaantuu koko kaviolle !
torstai 27. syyskuuta 2007
tiistai 18. syyskuuta 2007
Uutisia
Bella kertoi että X on päässyt treenaamaan hyvin eikä takapakkeja ole näkynyt. Harri kokeilee X:ää syys-lokakuun vaihteessa (tarkka päivä ei ole tiedossa) ja katsotaan miten jatketaan.
Poika on saanut lihaksia ja hönöilee omassa boxissaan.
Poika on saanut lihaksia ja hönöilee omassa boxissaan.
torstai 30. elokuuta 2007
Uutisia
Bella kertoi että X voi hyvin. on päästy uittelemaan ja ajamaan koko ajan tähän asti ilman takapakkeja.
Loimien kanssa X:llä ja Bellalla on hieman erimielisyyksiä !
Loimien kanssa X:llä ja Bellalla on hieman erimielisyyksiä !
torstai 9. elokuuta 2007
Uutisia
X oli tänään toista kertaa uitossa. X ui ensimmäisen kerran tiistaina pari 30s pätkää ja tänään torstaina 2 x puolitoista minuuttia. Uittoa pidennetään pikkuhiljaa koska rasitus on uidessa kova. 10 minuutin uinti vastaa 10 km hiittiä.
X:n jalassa ei ole ollut huomattavissa takapakkia joten jatketaan treeniä normaalisti.
Uintireissun jälkeen X pääsi isolle laitumelle vahvistamaan aktiivisella liikunnalla lihaksistoaan.
Kuvia & video uintitreeneistä löytyy sivun linkeistä !

maanantai 6. elokuuta 2007
Treeniohjelma
Bella kertoi että X:ää uitetaan 3 kertaa viikossa sekä 2 kertaa viikossa ajetaan kevyesti. Ohjelma voimassa toistaiseksi. Jos jalka alkaa oireilemaan treeniä kevennetään...
sunnuntai 5. elokuuta 2007
Jalan testaus
Bella kokeili X:ää perjantaina ja kävelyssä ei ontumista, hölkässä pientä huomauttamista ja energiaa on ! X jää nyt Bellalle kevyeen treeniin ja uimaan pariksi kuukaudeksi ja sitten jos kaikki on ok, siirrytään takaisin Harrin ratatalliin !
X on muutenkin ollut oma itsensä laitumella, ruokakippaa saa etsiä ja muutenkin välillä mennään häntä töttöröllä !
Yritän saada tänne piakkoin uima ja treeni videonpätkiä...
X on muutenkin ollut oma itsensä laitumella, ruokakippaa saa etsiä ja muutenkin välillä mennään häntä töttöröllä !
Yritän saada tänne piakkoin uima ja treeni videonpätkiä...
tiistai 10. heinäkuuta 2007
Edelleen laitumella
X on edellen laitumella Vahdossa. Harri oli käytänyt X:ää kengitysgurulla ja saanut siinä samalla lääkekuurin (X ei Harri). Nyt X suostuu jo kävelemään eikä vain nojailemaan terveeseen jalkaansa. Ei mielellään ota juoksuaskelia, mutta sehän on vain viisaan hevosen merkki jos jalka on vielä kipeänä.
Toiveikkaina ollaan jatkon suhteen ja alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Vamman alkuperäinen syy on yhä mysteeri, mutta parhaimmat päätelmät osunevat polveen, jota alussa jo ounasteltiin.
X on nyt ainakin heinäkuun loppuun asti Vahdossa, mutta jossain vaiheessa on kokeiltava kestääkö se jalka treeniä. Siihen asti X saa oleskella laitumella nauttimassa kesästä.

lauantai 9. kesäkuuta 2007
Laitumella
X on Vahdossa laitumella, kokokenkä on otettu pois ja X ei onnu enää niin pahasti eli tervehtymistä on tullut. Röngtenkuvissa ei ollut mitään hälyyttävää vaan kyseessä on kasvuhäiriö, joka on muutamalla muullakin Honeyn varsalla.
X viettää koko kesän Vahdossa ja katsotaan syksymmällä miten jatketaan...
X viettää koko kesän Vahdossa ja katsotaan syksymmällä miten jatketaan...
lauantai 2. kesäkuuta 2007
X siirtynyt laitumelle
X on siirtnyt laitumelle Vahtoon Varjosen Bellan luo toipumaan. Kipeän kavion ympärille laitettu ns. kokokenkä joka estää kaviota "elämästä". Uran jatkumisen mahdollisuus Harrin mukaan 50-50, mutta ei vedetä johtopäätöksiä ennen eläinlääketieteelisestä tullutta lausuntoa. Lisää infoa viimeistään alkuviikosta
tiistai 29. toukokuuta 2007
Eläinlääkäri
X:n vamma on paikannettu kavioon... kipeän jalan kavio on n. 2cm pienempi kuin terveen ja röngtenkuvassa näkyy haurastumista. X:n kuvat lähetetään huomenna eteenpäin arviointia varten mikä vamman on aiheuttanut ja voiko vamman parantaa...
Lisää uutisia viimeistään ensi viikon alussa
Lisää uutisia viimeistään ensi viikon alussa
maanantai 28. toukokuuta 2007
Uutisia
X oli piehtaroinut itsensä mudassa ja söi sähköpaimenensta välittämättä ruohoa karsinan ymräriltä. Myös viety leipä maistui hyvällä ruokahalulla.
X:n polvi on edelleen turvoksissa ja eläinlääkäri odottaa taas huomenna klo 12. Lisää uutisia sen jälkeen...
X:n polvi on edelleen turvoksissa ja eläinlääkäri odottaa taas huomenna klo 12. Lisää uutisia sen jälkeen...
lauantai 26. toukokuuta 2007
Uutisia
X:n polvi on edelleen turvoksissa ja ihottumaa on ilmaantunut takajalkoihin. Harri vie X:n ensi viikolla eläinlääkäriin verikokeisiin. Ihottuma voi olla hevosinfluenssan jälkioireita. Tilannetta seurataan ja otetaan rauhallisesti.
torstai 24. toukokuuta 2007
Eläinlääkärillä
X:n oikea polvi on ollut pahasti turvonnut ja on aiheuttanut X:lle pahaa ontumista. Piia kävi X:n kanssa eilen eläinlääkärillä ja onneksi kuvissa (röngten & magneetti) ei näy vammaa eli nivel ja luu ovat onneksi ehjiä.
X sai tulehduskipulääkettä jolla turvostus saadaan laskemaan. Tilannetta seurataan viikon ajan ja otetaan rauhallisesti.
X sai tulehduskipulääkettä jolla turvostus saadaan laskemaan. Tilannetta seurataan viikon ajan ja otetaan rauhallisesti.
tiistai 15. toukokuuta 2007
Kuulumisia
X:ää on ajettu normaalisti ja kaikki on hyvin. Oikea polvi on vähän turvoksissa ja sitä piikitettään ja on seurannan alla. Ei haittaa ajoa. X:ää hiitataan tällä viikolla tänään tiistaina ja perjantaina.
X oli vaihtanut "majapaikkaansa" pehmustettuun versioon. Syy tähän on se, koska X potkii boxinsa seinää kun ruokaa jaetaan ja se halutaan kitkeä pois.
X oli vaihtanut "majapaikkaansa" pehmustettuun versioon. Syy tähän on se, koska X potkii boxinsa seinää kun ruokaa jaetaan ja se halutaan kitkeä pois.
perjantai 4. toukokuuta 2007
X:n hiitti video + kuulumisia
X oli tänään aamulla hiitillä ja video löytyy videot osiosta (X on taaempi hevonen). X:ää lämmitettiin 5 kierrosta radalla ja suoralla ajettiin 3x3. (kokonaistreenimatka n.12 km)
X on aristanut vähän polveaan ja se on piikitetty ja piikitetään vielä kaksi kertaa. Aristus ei haitaa ajoa.
Kengät on vaihdettu ns. päärynäkenkiin kavion muodon parantamiseksi.
X on aristanut vähän polveaan ja se on piikitetty ja piikitetään vielä kaksi kertaa. Aristus ei haitaa ajoa.
Kengät on vaihdettu ns. päärynäkenkiin kavion muodon parantamiseksi.
keskiviikko 2. toukokuuta 2007
X:n kuulumisia
Piia viestitti seuraavaa :
Aika paineissaan poika kyllä on. Lenkillä vauhtia piisaa ja tarhassa mennään häntä suorana, mutta silti tuntuu toisaalta rauhoittuneen... Ei turhaa riehumista !
Aika paineissaan poika kyllä on. Lenkillä vauhtia piisaa ja tarhassa mennään häntä suorana, mutta silti tuntuu toisaalta rauhoittuneen... Ei turhaa riehumista !
tiistai 1. toukokuuta 2007
Treeni jatkuu
X:ää oli ajettu viime viikolla maantaina & torstaina. Tällä viikolla ajetaan tiistaina & perjantaina. X vaikutti energiseltä ja hyvinvoivalta...oli tosin rikkonut syömäkaukalonsa.
Sai myös herkkuja, omenat kelpaavat paremmin kuin porkkanat !
Sai myös herkkuja, omenat kelpaavat paremmin kuin porkkanat !
tiistai 24. huhtikuuta 2007
X hiitillä
X on tervehtynyt ja sillä ajettiin eilen vetoja suoralla 4 kertaa. Takapakkia ei ole tullut jälkitautien muodossa. X on rauhoittunut, tosin oli poijun hajottua antanut kyytiä syöttökaukalolle... uusi poiju on hankinnan alla. Energiaa siis riittää ja omenat maistuivat.
maanantai 16. huhtikuuta 2007
X:llä flunssaa
X:llä oli perjantaina flunssassa ja pärski boxissaan. Omenat tosin maistuivat mainiosti ja pitäähän pojan vitamiineja saada. Viikon suunnitelmissa oli ollut hölkätä tiistaina ja torstaina, mutta suunnitelmiahan aina voi tehdä.
Piia sanoi, että päivä kerrallaan mennään ja tarkastetaan aamun kunto, että päästäisiin hölkälle, mutta rauhallinen odottelu nyt palkitaan kyllä jatkossa !
Piia sanoi, että päivä kerrallaan mennään ja tarkastetaan aamun kunto, että päästäisiin hölkälle, mutta rauhallinen odottelu nyt palkitaan kyllä jatkossa !
tiistai 10. huhtikuuta 2007
Kuumetta Viime Torstaina
X:llä oli ollut hieman kuumetta viime torstaina, ei mitään hälyyttävää. Jos (ja kun) loppuviikkon menee kuumeetta niin X:ää aletaan hiittamaan rauhallisesti ja sitten kovempaa...
X vaikutti rauhalliselta boxissaan, johon oli juuri tullut ulkoa. Leipä ja heinät maistuivat !
X vaikutti rauhalliselta boxissaan, johon oli juuri tullut ulkoa. Leipä ja heinät maistuivat !
keskiviikko 4. huhtikuuta 2007
Virus liikkeellä
Harrin talliin on iskenyt virus Vermosta. X ei yski, mutta päätettiin jättää hiittaamatta maanantaina varotoimenpiteenä. X nautti c-vitamiinia porkkananoiden ja omenoiden muodossa ja maistuivat hyvin. X oli ulkona tarhassa ja purki energiaansa.
lauantai 31. maaliskuuta 2007
X-filen hiitti video
Löytyi arkistoista vanha hiittivideo, missä X on Vermossa. Linkki löytyy videoitten alta !
torstai 29. maaliskuuta 2007
Ruunauksen jälkimaininkeja
X voi hyvin. X on käynyt keveyellä hölkällä, sekä ajetettu jarrukärryillä. X sai Piialta kehuja siitä, että ymmärsi vetää kärryjä. Metsämäen hiittisuoralla sattuu nyt olemaan työmaa, sekä n. 30 metriä pitkä pehmeä kohta. Piia ajatteli, että jääköhän X jumiin hiekkaan kun on niin pieni ja painava kärry, mutta ravitempo ei ollut hidastunut lainkaan...
X:llä oli ollut pieni patti leikkausarvessa penisiniilikuurin loppumisen jälkeen ja sitä oli eläinlääkärillä käyty näyttämässä, mutta ei ollut tulehdusnestettä. Nyt patti on poissa.
Hiiteistä ei vielä tänään ollut tietoa, mutta maanantaina sekin pitäisi olla selvillä !
X on rauhoittunut ja nautti olostaan tarhassa tänään kauniin aurinkoisessa ilmassa...

sunnuntai 25. maaliskuuta 2007
Hevosurheilu 23.03.07
Hevosurheilussa oli katsaus uuteen ikäluokkaan (3-vuotiasiin). Sivulla 12 Harri kertoi omistaan näin.
Rainbow X-file pisimmällä Koivusella.
Harri Koivusella on liuta kolmivuotiaita. Paras näistä on Rainbow X-file. Sillä ajettiin opetuslähtö syksyllä ja oli viime viikon maanantaina kokeessakin. Jostain ihme syystä se kuitenkin epäonnistui ja laukkaili, vaikka harjoituksissa on kaikki mennyt hyvin. Täytyy myöntää, että se harmitti, koska luulin jo, että tällä ruvetaan ajamaan jo kilpaa ja odotukset ovat olleet korkealla. Seuraavana päivänä se ruunattiin, josta tulee pieni paussi valmennustoimintaan. 22-vauhdeissa se on ollut hiiteillä jo jonkun aikaa.
Ei leijuta ei, koelähtöä odotellessa !

maanantai 19. maaliskuuta 2007
Ei turvotusta eikä kuumetta
X voi hyvin... Ei ole turvotusta eikä kuumetta. X ei tosin ole vielä "hirveästi" rauhoittunut ! Piian mukaan X hyppi ja pomppi tänään tarhassa vähän enemmän kuin potilaan olisi pitänyt. Ainakaan illalla X ei potkinut normaaliin tapaan boxiaan, joten hyvään suuntaan ollaan menossa.
Harri sanoi, että seuraavaa koelähtöä ei ole vielä päätetty, mutta se ajetaan mahdollisimman pian...Katsotaan miten X paranee. X oli myös kengitetty ruunauksen jälkeisenä päivänä, ei ollut aristanut paikkoja, kuten useimmat hevoset tekevät.

torstai 15. maaliskuuta 2007
keskiviikko 14. maaliskuuta 2007
tiistai 13. maaliskuuta 2007
maanantai 12. maaliskuuta 2007
Koelähtö 12.03.07
X oli tänään koelähdössä, mutta hylättiin ajalla 28.6 viidenneltä sijalta. X laukkasi matkalla 2 kertaa... Lähdössä avasi hyvin kuudennelta radalta 2120 ryhmän kärkeen, Ravasi hienosti 1300 metriä ja laukkasi West Coast cometin vaatiessa siltä vauhtia, sekä laukkasi toisen kerran loppukaarteen keskivaiheilla. Metsämäessä oli 3 sekunnin hyvitys, joten hyväksyntä jäi 0.6 sekunnin päähän.
Piian kommentti ennen lähtöä : "voittaa"
Harrin kommentti lähdön jälkeen : "kulki odotettua vauhtia, laukka yllätti täysin, paikat ei ole kipeänä joten laukkasi "lapsellisuuttaan""
Kuvia galleriassa, video juoksusta ilmestyy tänne ensi viikon alussa !

perjantai 9. maaliskuuta 2007
Valmiina koelähtöön
X-File on valmiina koelähtöön. X:ää on ajettu "riittävästi" (eilen vetoja mäessä) ja näillä näkymin Piian mukaan läpipääseminen ei pitäisi olla tiukassa, Ravin ja vauhdin puolesta ei mitään ongelmia. Toinen asia on se onko Metsämäen rata kunnossa maanantaina, koska se tänään lounasraveissa oli ainakin 10 sekuntia hitaampi.
Toinen kutkuttava asia on se, että X joutuu ruunaukseen, jos me omistajat sen annamme tehdä. Harrin mukaan se on parempi tehdä ennemmin kuin myöhemmin (aika on varattu tiistaiksi). Syy tähän on se, että X ei meinaa pysyä nahoissaan ja Piian mukaan sitä pitäisi pitää kokoajan ulkona, mutta näillä keleillä sitä ei raaski pitää. Jos se on siellä loimi päällä yötä-päivää, niin X repii sen ennenpitkää pois ja jos on ilman loimea, niin sitten ollaan 40 asteen kuumeessa. X rikkoo itsensä ennenpitkää boxissaan, nytkin on kolhinut polveaan seinään.
Harri sanoi myös että vauhdin ei pitäisi pudota mihinkään ruunauksen takia, hänellä ei ainakaan koskaan ole käynyt niin, juttuja tosin on muilta kuullut... Piia napakasti lopetti, että jos nyt ei ruunata niin siitä ei tule koskaan kunnon ravihevosta.
Päätöksemme voitte lukea täältä tiistaina, kuten myös koelähdön tapahtumat ja tuloksen !
Päivän kuvat Galleriassa.

tiistai 6. maaliskuuta 2007
maanantai 26. helmikuuta 2007
Uutisia
X oli ollut tänään ajossa 4x2 ja seuraavaksi ajetaan perjantaina 4x2 suoralla. X käy kuumana ja "riehuu" boxissaan, sekä on Piiaa kohtaan "leikkisä", joten joudumme neuvottelemaan jatkossa jos X pitää ruunata...asia jonka olisimme todella halunneet välttää. Asiasta lisää Koelähdön jälkeen...
Köhää ei tullut ja X reenaa normaalisti ja on terve.
Köhää ei tullut ja X reenaa normaalisti ja on terve.
Harjoitusravit 22.02.07
X-file oli ilmoitettu extemporee Harjoitusraveihin Metsämäkeen 22.02.07.
Piia oli kuskina ja kertoi että X oli käynyt lämmittelyssä kuumana, joten oli laitettu lähtöön tupot korviin. Itse voltissa ne tupot tietenkin tippuivat ja X päätti lähteä täysillä (lue laukalla) matkaan. Piia sanoi että laukka ei ollut pitkä ja päästiin nopeasti takaisin raville.
Loppuaika oli 27.3 ja sijoitus neljäs

perjantai 16. helmikuuta 2007
Uutisia
X-File:llä on köhä. X on köhinyt mutta räkää ei ole tullut ulos. X ei varsinaisesti ole kipeä, mutta X:lle annettiin lääkettä ennaltaehkäisevästi, että saataisiin mahdollisesti keuhkoissa oleva räkä pois. Lääke annettiin nenä/mahaletkulla ja toimenpide näyttää aika hurjalta, mutta X otti sen vastaan hienosti. Koputetaan puuta että ei ole mitään pahempaa.
X:ää ajettiin torstaina, köhä ei haittaa ajamista.
Harrille onnittelut syntymäpäivän johdosta ! sekä Star Veinin voitosta. (vaikka tiukalle meni)
Päivän kuvat gallerissa.
X:ää ajettiin torstaina, köhä ei haittaa ajamista.
Harrille onnittelut syntymäpäivän johdosta ! sekä Star Veinin voitosta. (vaikka tiukalle meni)
Päivän kuvat gallerissa.
maanantai 12. helmikuuta 2007
Uutisia
X oli ollut hiitillä perjantaina ja tänään ajettiin myös (4x2). X oli oma energinen itsensä ja poiju sai kyytiä boxissa. Ohjelmassa oli myös silmäkarvojen nyppiminen sekä jalkojen rasvaus.
Tänään oli sitten löytynyt asia jota X oli pelännyt : hevonen ja ratsastaja. Sitä oli siinä hetken aikaa ihmetelty.
Tekemistä pitäisi olla koko ajan, tosin kaikki tekeminen kelpaa (eli ollaan rauhallisia) vaikka olisi ikävääkin tekemistä (karvojen nyppely). Piian mukaan on tosin hyvä että jaksaa touhuta koko ajan omatoimisesti ja sitä "touhu"energiaa riittää vielä radallekkin...
Seuraavan kerran ajetaan torstaina (3x3) suoralla.

maanantai 5. helmikuuta 2007
Uutisia
X oli tänään ajossa, juuri tullut sisälle ja oli pesun jäljiltä loimi päällä boxissaan. Ohjelmassa oli reipasta ajoa, kelloa ei ollut mukana, mutta Piian mukaan X kulkee hyvin.
Alunperin oli tarkoitus ajaa tiistaina, mutta sääennuste siirsi ajon täksi päiväksi. X oli ollut ennen ajoa ulkona tarhassa aamulla, kun saatiin kärryt ja ohjastaja paikoilleen, energiaa oli niin paljon että pihasta lähdettiin hirveää vauhtia.
X:ää ajettiin hiittisuoralla ja suoran pässä pysähdyttiin ihmettelemään kaivinkonetta. Muut hevoset olivat pelänneet, mutta X olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta.
Seuraavan kerran ajetaan reippaasti perjantaina. X:llä on iltaohjelmana ulkoruokinta.
Päivän kuva galleriassa.

tiistai 30. tammikuuta 2007
Kuvagalleria
X-filelle avattu Kuvagalleria, jota päivitetään säännöllisesti. Linkki sivun potretin alla.
Uutisia
X voi hyvin. Poiju sai karsinassa kyytiä ja siitä oli pohja purtu pois. Välillä X ei meinaa jaksaa iltaheiniä syödä kun on purkanut kaiken energiansa poijuun.
Poika oli käynyt eläinlääkärin tarkastuksessa ja mitään vikaa ei löytynyt. (koputetaan puuta ettei löydykään). Taivutuksissa ei arista ja on keskeneräinen. Takajalkojen polvia "lääkitään" linimentillä lisääntyneen rasituksen johdosta normaalina toimenpiteenä, mutta jalat eivät vaivaa.
X:ää ajetaan nyt 2 x viikossa kovaa, sekä 1-2 kertaa liikutaan hitaammin. Piian mukaan x:llä on ihana ajaa, koska se tykkää treenata.

perjantai 5. tammikuuta 2007
Uutisia
X-filen etupää on vahvistunut, pojalla on selviä muskeleitä näkyvissä. Treeneissä on ajettu 1:40, tosin sää on estänyt "kunnon" treenauksen. Metsämäen radasta ei tiedä onko se auki vai ei ja missä kunnossa. Pääasiassa ajettu hiittisuoralla.
Koelähtöön ei ole kiirettä, aikaa ei pakoteta, katsellaan rauhassa X:n kehitystä.
Koelähtöön ei ole kiirettä, aikaa ei pakoteta, katsellaan rauhassa X:n kehitystä.
keskiviikko 3. tammikuuta 2007
maanantai 1. tammikuuta 2007
Uutisia
X-file oli hulvattoman energisellä päällä perjantaina ja melassi maistui. Jopa porkkanat jäivät toiseksi. Treenikuvioista ei kommenttia koska Harri on lomalla ja Piia oli Porissa raveissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)